Marko Karilahti
Marko Karilahti, ratkaisukeskeinen valmentaja, työnohjaaja ja kehoterapeutti
Ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja työnohjaajaksi olen aikoinani valmistunut Helsingin Yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskuksesta ja tämän hetkiset opinnot koostuvat pääasiassa sosiologiasta sekä sosiaalipsykologiasta. Minulla on opistoasteen tekninen tutkinto ja olen toiminut esimiestehtävissä teollisuuden parissa yli 10 vuoden ajan.
Valmennuksia ja työnohjauksia olen tehnyt pääasiassa yritysmaailmassa tuotantoon, tuotekehitykseen, yhteistyöhön sekä hyvinvointiin liittyvissä toiminnoissa. Sosiaalipuolella olen tehnyt työnohjausta pääasiassa varhaiskasvatustukseen liittyvissä asioissa sekä asiakaspalvelutilanteisiin liittyviä valmennuksia.
Aikidoa harrastan Porvoo Aikikaissa. Tämän ’harmonisen voiman tien’ koen itselleni erityisen rakkaaksi. Olen myös suorittanut Suomen Aikidoliiton I -tason ohjaajakoulutuksen ja toimin seuramme ohjaajaryhmässä. Olen myös shiatsuterapeutti, kehoterapeutti sekä reikiopettaja. Hyvinvointivalmennuksissa käytän kaikkia oppimiani taitoja esimerkiksi kehotietoisuus-, liikunta-, vuorovaikutus ja meditaatioharjoituksissa.
Missionani on auttaa luomaan maailman toimivimpia työyhteisöjä. Kaikki tarvittava on läsnä tässä ja nyt, se vain pitää ottaa käyttöön.
