Paula Julia Rusokallio

”Jos persoonalla olisi vain yhdet kasvot ja yksilöllä sen tuomat kahleet,
taiteelta eli ihmiseltä häviäisi vapaus luoda uutta ja rikastuttaa ymmärrystä.”
Paula Julia Rusokallio, kuvataiteilija, modisti ja
Creatimagia - taidetehdas pinnan alla - perustaja.
Useammin kuin joskus - paperinkahinaa, kynää ja taskulamppua tyynyliinassa.
Harhauttaa ajatuksiaan nyrkkeilemällä ja juoksemalla varjoansa karkuun.
Haluaa sukeltaa pinnan alle, mutta ei jäädäkseen.
Opiskellut taidetta 5 256000 min. Elänyt taiteessa 19 447200 min.
Haluaa antaa mahdollisuuksia näkymättömille kyvyille tulla näkyviksi.
CREATE - LUODA
- Luominen = liikettä tunteen, työn, ajatuksen tai olemuksen aikaansaamiseksi.
- Näkyvä ja näkymätön liike ihmisen psykofyysisessä kokonaisuudessa.
- Taide ja luovuuden menetelmät =
näkymättömän osuuden esilletuominen, sen korostaminen ja hiominen.
EAT - psykoFYYSISET TARPEET
”Elämä itsessään alkaa jostain ja päättyy johonkin. Aikajanalla on jossain oma biologinen syntymä. Tiedostamaton ja tietoinen. Psyykkinen ja fyysinen osuus ja niiden symbioositilat. Realismista ontologiaan. Aikajanalla jossain on väistämättä hetkittäin jonkun prosessin loppu ja uuden syntymä. On suunnitelma hengittää ja suunnitelma nauttia hengityksestään.”
”Ytimessä kaikki tärkeä on näkymätöntä.
Ilma, jota hengittää.
Vesi, jota juoda.
Rakkaus, joka synnyttää, yhdistää ja luo.
Intohimo, joka luo liikkeen, ilman että fyysinen keho liikahtaa.”
IMAGE - KUVA
”Maapallon ja universumin,
sekä siellä asuvien
maapallojen ja universumien
kuvat ja niiden projisointi”
MAGIA - taika, sattuma, kohtalo, unelma, usko, kyky, lahja, kapasiteetti, voimavarat, itsetunto, salaisuus
”entäs jos kaikki liittyykin kaikkeen ja pinnalla asia, esine tai olento istuu rikkauksiensa päällä, silmin suljetuin.”
”yksi mahdollisuus on sukeltaa hetkeksi pinnan alle, itseensä, taideteokseen, jossa muhii valmis materiaali, aineisto ja salaovi uuteen näkymään
